Väkivaltaan voi saada apua ja väkivallasta voi puhua

Oma väkivallan käyttö ja huolestuminen käyttäytymisen hallinnan menettämisestä on suhteellisen yleistä. Silti asiasta puhuminen on vaikeaa. Jussi-työhön hakeutuminen onkin pyritty tekemään miehelle mahdollisimman helpoksi. Asiakkaaksi hakeutumiseen riittää oma yhteydenotto.

Väkivallan tunnistaminen on vaikeaa

Väkivaltaa on määritelty sen vaikutuksen ja tekotavan perusteella esimerkiksi fyysiseksi, henkiseksi, seksuaaliseksi ja taloudelliseksi väkivallaksi tai laiminlyönneiksi. Väkivallan tekijä ei aina ajattele käyttäytyvänsä väkivaltaisesti tilanteessa, jonka toinen perheenjäsen kokee väkivaltana.
Mies saattaa kokea väkivallankäyttönsä oikeutetuksi väkivallan ollessa molemminpuolista tai peittää sen osaksi lasten kasvatusta.

Jussi-työssä tarkastellaan lähisuhteiden ongelmakohtia miehen oman taustan ja väkivaltaisen käyttäytymisen näkökulmasta. Väkivaltaa ja sen uhkaa opetellaan tunnistamaan ja välttämään.

Työskentely oman toiminnan muuttamiseksi kannattaa

Jussi-työssä käsitellään väkivaltaisen käyttäytymisen problematiikkaa ja puretaan uhkaaviin tilanteisiin johtavia stressitekijöitä.

Ensisijainen tavoite on vaaratilanteiden ennakointi ja väkivallan käytön loppuminen.
Läheisten pelon, miehen omien tunteiden ja väkivaltatilanteita edeltävän ilmapiirin
tunnistaminen on myös tärkeää.

Miestä tuetaan vastuulliseen vanhemmuuteen tarkastelemalla aikuisten riitoja ja väkivallankäyttöä lapsen näkökulmasta.

Työn onnistuessa:

- väkivalta loppuu tai ei ala
- mies löytää vaihtoehtoisia käyttäytymismalleja väkivallalle
- mies muuttuu avoimemmaksi ja vuorovaikutus lähipiirissä vapautuu
- lapset saavat turvallisemman kasvuympäristön